Outi Alanen (s. 13. helmikuuta 1967 Espoo) on suomalainen näyttelijä. Alanen kävi Teatterikorkeakoulua vuosina 1987–1989. Hän on näytellyt muun muassa Häräntappoaseen pääroolissa. Hän oli Aurinkoteatterin perustajajäseniä keväällä 1988. Komediateatteri Arenassa hän on esiintynyt vuonna 2000 sekä Seinäjoen kaupunginteatterissa vuonna 2005. Alanen on tehnyt laajalti ääninäyttelijän uraa. Hän on toiminut hahmojen ääninä useissa lasten piirrossarjoissa ja animoiduissa elokuvissa, kuten Teletapeissa Pain, Himpuloissa Pomin ja Muumien maailmassa Pikku Myyn äänenä. Alanen on valmistunut vuonna 2008 lähihoitajaksi ensihoidon koulutusohjelmasta Helsingistä ja sen jälkeen ruotsinkielisessä Arcada-ammattikorkeakoulussa ambulanssin ensihoitajakoulutuksessa. Hän työskentelee pelastuslaitoksen ensihoitopalvelussa perustason sairaankuljettajana. Hän toimii myös Helsingin kantakaupungin vasemmiston johtokunnassa ja Narsistien uhrien tuki ry:n hallituksessa. Hän asettui Vasemmistoliiton ehdokkaaksi vuoden 2017 kuntavaaleissa Helsingissä, sai niissä 465 ääntä, mutta ei tullut valituksi.
Known For: Acting
Birthday: 1967-02-13
Place of Birth: Espoo, Finland
Also Known As: