Perttu Leppä

Perttu Leppä

Biography

Perttu Leppä (s. 8. helmikuuta 1964 Joensuu) on suomalainen elokuvaohjaaja. Ennen elokuvauraansa Perttu Leppä opiskeli Tampereen yliopiston draamalinjalla sekä valokuvausta Roomassa. Taideteollisen korkeakoulun elokuvalinjalle Leppä pääsi 1985. Vuonna 1990 hän pyrki ja pääsi Yleisradion ammattiopiston käsikirjoituskoulutukseen, josta osa tapahtui Texasin Austinissa. Lepän läpimurtotyö oli tummasävyinen komedia Karavaani (1992), jossa sodassa isänsä menettänyt Santtu-poika yrittää löytää paikkansa miesten maailmassa. Sotavammaisten miehittämällä metsätyömaalla Santtu yrittää opetella hanurilla Duke Ellingtonin Caravan-sävelmää. Suomen elokuvasäätiön, AVEKin ja televisioyhtiöiden tukeman Sparrausrinki-projektin puitteissa syntyi Perttu Lepän vajaan tunnin mittainen Tyttöjä ja jäätelöä vuonna 1995. Kritiikeissä tätä tyttöjä tiirailevista teinipojista kertovaa elokuvaa pidettiin pienenä pettymyksenä Karavaanin jälkeen. Tässä elokuvassa, kuten monissa Lepän varhaistöissä, esiintyvät vakiohahmot Patu ja Lajunen. Patu sai alkunsa jo nuoren pojan kasvutarinassa Yksi-yksi (1991), ja Patu ja Lajunen seikkailivat myös seuraavassa elokuvassa Angora (1996). Patu ja Lajunen esiintyvät hahmoina myös Perttu Lepän ensimmäisessä pitkässä elokuvassa Pitkä kuuma kesä (1999), joka kertoo Kalle Päätalo -nimisen punk-yhtyeen kommelluksista matkalla maineeseen ja Tavastia-klubille. Vuonna 2003 sai ensi-iltansa Perttu Lepän pitkä elokuva Helmiä ja sikoja. Vuonna 2005 oli vuorossa FC Venus ja vuonna 2008 elokuva 8 päivää ensi-iltaan.

Known For: Writing

Birthday: 1964-02-08

Place of Birth: Joensuu, Finland

Also Known As:

Popular Movies