Jussi Parviainen

Jussi Parviainen

Biography

Jussi Parviainen aloitti opinnot Teatterikorkeakoulussa 1977. Hänen merkittävimmät kirjoittamansa näytelmät olivat vuonna 1982 Ylioppilasteatterissa esitetty Diletantti, Jumalan rakastaja, joka tuli ensi-iltaan Ryhmäteatterissa vuonna 1983, sekä Valtakunta, jota esitettiin Intiimiteatterissa seuraavana vuonna. Teokset ovat luonteeltaan avainnäytelmiä ja kertovat Juska Paarma -nimisestä hahmosta. Parviainen toimi Teatterikorkeakoulussa myös dramaturgian vt. lehtorina vuosina 1983–1987 Jouko Turkan ollessa aluksi näyttelijätyön ja sittemmin dramaturgian professori. Jumalan teatteri -nimeä käyttäneen teatterikorkeakoulun opiskelijaryhmän esitys Oulun kaupunginteatterissa 17. tammikuuta 1987 johti keskusteluun Teatterikorkeakoulun opetuksesta. Opetusministeri Gustav Björkstrand esitti Jouko Turkan ja Jussi Parviaisen irtisanomista. Parviainen irtisanoutui. Myöhemmin hän on arvioinut selkkauksen pilanneen teatteriuransa. Parviainen on toiminut myös esiintymiskonsulttina ja bloggaajana sekä tuottanut ohjelmia ja kirjoittanut sketsejä televisiolle. Pekka Lehto ohjasi vuonna 1990 Parviaisen avioeroa käsittelevän dokumentaarisen elokuvan Yksinteoin. Sen kävi elokuvateattereissa näkemässä 8 000 katsojaa[8]. Maria Roihan kirjoittama elämäkertateos Jussi Parviainen – Jumalan rakastaja julkaistiin maaliskuussa 2018.

Known For: Acting

Birthday: 1955-08-15

Place of Birth: Kuhmo, Finland

Also Known As: